
Hyvät siuntiolaiset kanssakulkijat!
Olen Johanna Vinberg, juuri Siuntioon muuttanut ja valmis ottamaan haasteen vastaan uuden kotikuntani luottamustehtävissä! Minua kiinnostavat erityisesti, miten lapset ja perheet voivat, millaisia toiveita ja tarpeita siuntiolaisilla on ja kuinka voisimme paremmin saada kuntalaiset mukaan päättämään yhteisen asuinpaikkamme asioista.
Kolme asiaa, joita lupaan luottamustehtävissä edistää Siuntiossa ovatkin:
1.Lasten ja perheiden hyvinvointia tuetaan Siuntiossa: pidetään huolta lasten hyvinvoinnista ja huomioidaan lasten näkemykset sekä tarpeet päätöksenteossa.
2.Siuntion luontoa ja maaseutumaisuutta suojellaan, mutta huolehditaan myös hyvistä liikenneyhteyksistä ja kunnan elinvoimaisuudesta.
3.Siuntiolaiset mukaan päätöksentekoon: vahvistetaan osallisuutta ja yhteisöllisyyttä, kaikki ovat tärkeitä kunnassamme!
Kuka olen?
Olen 49-vuotias perheenäiti ja lasten osallisuuden asiantuntija. Koulutukseltani olen Yhteiskuntatieteiden maisteri (sosiaalipsykologi) sekä Valtiotieteiden maisteri (sosiaali- ja terveystutkimus ja johtaminen) ja olen työskennellyt lapsi- ja perhejärjestöissä.
Olen kuuden lapsen äiti (lasten iät vaihtelevat 5v. ja 24v. välillä) ja minulle erityisesti lasten hyvinvointi ja lasten oikeudet yhteiskunnassa ovat sydämen asia! Olen kotoisin Pohjois-Suomesta maaseudulta, puolisoni on ruotsinkielinen ja perheemme elää nyt hyvin tavallista tvåspråkigt vardag och familjeliv ihanalla Siuntion maaseudulla!
Minulle tärkeitä asioita:
Pidän tärkeänä sitä, että kaikkein heikoimmista huolehditaan yhdessä, jolloin kunnassa tulee kantaa vastuuta siitä, että jokaisella siuntiolaisella lapsella on mahdollisuus harrastaa, löytää kavereita, elää ja kasvaa hyvinvoivassa perheessä, saada tarvitsemiaan palveluja ja tukea ja olla osa yhteisöämme jo lapsesta saakka.
Päätöksenteossa tuleekin huolehtia lapsivaikutusten arvioinnista. Myös lapsilähtöinen päätöksenteko, jossa aidosti kuullaan lasten, nuorten ja perheiden näkökulmia siitä, kuinka Siuntiosta tehdään kaikille hyvä kotikunta, on minulle asia, jota edistäisin luottamustehtävissä.
Näen myös, että Siuntion elinvoima perustuu ainutlaatuiseen luontoon, kulttuurihistoriaan ja maaseutuun, joita tulee suojella, mutta Siuntiossa on järkevää myös hyödyntää pääkaupunkiseudun vetovoima. Niinpä esimerkiksi liikenteen kehittäminen kaikilla tavoilla ja asumisviihtyvyyteen panostaminen tukevat kunnan kehitystä!
Halu oppia uutta, mutta kokemustakin löytyy!
Näihin kuntavaaleihin lähden mukaan täysin uutena ehdokkaana, mutta olen valmis oppimaan uudesta kotikunnasta ja sen asukkaista ja valmis myös tekemään töitä yhteisen hyvän eteen.
Minulla on kokemusta lasten ja nuorten arjesta ja perheiden haasteista hyvin erilaisissa elämäntilanteissa, mutta myös kokemusta perheiden palveluista niin kasvatuksen, sivistyksen, kulttuurin kuin myös sosiaali- ja terveydenhuollon puolelta. Olen myös toiminut kunnallisissa luottamustehtävissä aiemmissa kotikaupungeissani Espoossa ja Kuopiossa ja aktiivisesti SDP:n paikallistoiminnassa vuodesta 2016 lähtien.
Opin helposti uusia asioita ja kun johonkin ryhdyn niin teen sen kunnolla! Kuuden lapsen äitinä olen oppinut kärsivällisyyttä ja myös lempeyttä. Niinpä periaatteitani ovatkin, että jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen ja hyvinvointia tukevaan kasvuun ja jokainen kanssaihminen on kohdattava kunnioittavasti ja inhimillisesti. Kärsivällisyydestä on varmasti myös hyötyä kunnallisessa päätöksenteossa!
Lupaan olla juuri sinun ja erityisesti lasten äänitorvena!
Sosialidemokraattina kannatan jokaisen ihmisen tasa-arvoista ja oikeudenmukaista kohtelua ja huolenpitoa kaikista kuntalaisista. Näiden arvojen mukaan, kun toimitaan ja muistetaan, että kuntalaisten ääntä on kuunneltava päätöksenteossa koko kauden ajan eikä vain vaalien alla, niin edistetään siuntiolaisten hyvää arkea ja myös vahvistetaan Siuntion elinvoimaa yhdessä!
Ota yhteyttä ja kerro minulle, mitkä asiat Siuntiossa ovat hyvin ja mihin kaipaisit muutosta.
Och samma på svenska, jag vill att alla blir hörda, så berätta för mig vad borde göras bättre i Sjundeå.
Kerro myös tuttaville ja sukulaisille, että tutustuvat minuun esim. vaalikoneista tai Facebook sivuiltani, kiitos sinulle!
Facebook: https://www.facebook.com/vinbergjohannasdp/
Johanna Vinberg
