
Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja 2021-2025
Kunnanvaltuutettu 2021-2025
Olen 41-vuotias Libanonin ja Suomen kansalainen sekä kahden lapsen isä. Olemme asuneet perheeni kanssa Siuntiossa jo viisi vuotta.
Koulutukseltani olen merkonomi ja sosionomi.
Harrastan metsästystä, laskettelua ja valokuvaamista.
Äidinkieleni on arabia. Puhun sujuvasti suomea, englantia, ranskaa ja vähän ruotsia.
Minulle tärkeitä asioita ovat lapsiperheiden viihtyvyys, julkisen liikenteen vuorojen lisääminen, palveluiden kehittäminen sekä monikulttuurisuuden ja kaksikielisyyden edistäminen Siuntiossa.
Lapsiperheiden viihtyvyys:
Lasten tehtävänä on leikkiä ja siihen, meidän pitää varmistaa että Siuntion lapsilla on työkaluja. Leikkiminen jää lapsilta osittain pois kun digitaaliset viedä paljon aikaa heidän päivästä. Ulkona leikkiminen eri välineillä kehittää lasten motoriikka sekä mielikuvitusta.
Julkisen liikenteen vuorojen lisääminen:
Ihmiset muuttavat pois pienistä kunnista kun julkisen liikenteen vuorot vähenevät. Siuntiossa on tärkeää saada julkinen liikenne toimimaan ja palvelemaan Siuntion asukkaita.
Siuntion kehittäminen:
Siuntiolla on potentiaalia kasvaa. Siuntion sijainnilla on iso rooli Siuntion kehittämiseen, meidän tonttien hinnat ovat kilpailukykyiset ja mahdollistaa unelman omakotitalo rakentamisesta Uudellamaalla.
Haluan viedä näitä ja muita siuntiolaisille tärkeitä asioita rohkeasti eteenpäin valtuutettuna yhdessä muiden kanssa.
Aloitteeni valtuustokaudella 2021-2025
– Ponsi Palonummenkaaren leikkipuistosta mikä edisti projektin etenemistä
– SDP:n valtuustoryhmän aloite Siuntion kunnan tonttien myyntihinnan alennuksesta
– SDP:n valtuustoryhmän aloite cross-radan avaamisesta sähkömoottoripyörille
– SDP:n valtuustoryhmän aloite äidinkielen oppimisen edistämisestä Siuntiossa
