Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on linjannut, että kuntouttava päivätoiminta Siuntion tiloissa loppuu 1.8.24 alkaen. Tämä päätös on tehty, vaikka palveluverkkoselvitys ei ole vielä valmis. Palveluverkkoselvitys on määrä tehdä kevään 2024 aikana. Vaikutusarvioita ei ole tehty ennen päätöksentekoa.
Keskustelua on herättänyt myös hyvinvointialueen päätöksentekojärjestys ja siihen liittyvä toimivalta.
Olemme huolestuneita, että hyvinvointialueella isketään muutoksilla nyt lähipalveluihin, joita etenkin vanhukset ja omaishoidettavat tarvitsevat. Siuntiossa sijaitseva pieni muistisairaille suunnattu tehostetun palveluasumisen yksikkö Azalea suljettiin jo ja tila on tyhjillään terveyskeskusrakennuksessa. Seuraavana tyhjenee siis kuntouttavan päivätoiminnan tila 1.8.24 alkaen.
On arvovalinta, minkälaisessa yksikössä muistisairaille tarjotaan loppuelämän hoitoa tai palveluita. Suuret yksiköt eivät palvele muutoksille herkkää muistisairasta samalla tavalla kuin pienet, joissa myös hoitajat vaihtuvat harvemmin. Näillä päätöksillä on myös iso merkitys siuntiolaisten omaishoitajien tilanteeseen. Azaleasta löytyi intervallipaikka omaishoidettavalle omaishoitajan lakisääteisen vapaan ajaksi, nyt sitä ei enää ole. Ilmeisesti on ajettava toisen kunnan alueelle viedäkseen omainen intervallihoitoon, jotta saa itse levätä. Toinenkin merkittävä omaishoidonvapaana käytetty palvelu muuttuu oleellisesti, kun kuntouttava päivätoiminta on loppumassa Siuntion toimipisteessä. Aiemmin omaishoitaja on voinut saattaa omaisensa päivätoimintaan ohjattuun toimintaan, jotta saa itse tehdä päivän ajan jotain muuta ja kerätä voimia vaativaan tehtävään. Jatkossa palvelun on vakuuteltu onnistuvan, mutta pidemmän auto- tai taksimatkan se vaatii. Omaishoitajille on tärkeää saada kaikki tarvitsemansa tuki, jotta he jaksavat vaativassa tehtävässä.
Olemme huolissamme siuntiolaisten ikäihmisten palveluista ja omaishoitajien jaksamisesta. Lisäksi tyhjenevät tilat aiheuttavat huolta kuntalaisissa päättäjät mukaan lukien ja ovat ristiriidassa uuden sote-keskuksen tarpeen kanssa. Henkilöstökin tulee huomioida. Ei voida ajatella, että henkilöstö siirtyy sormia napauttamalla, kun päätöksiä toimipistesiirroista tehdään. On kyse luottamuksesta.
Keskittäminen isoihin yksiköihin on mielestämme hätiköityä. Ensin tulee valmistella palveluverkkoselvitys, ja siihen työhön tulee ottaa kunnat vahvasti mukaan. Poliittiset päättäjät tekevät siitä lopullisen ratkaisun vasta sen jälkeen.
Siuntion Sosialidemokraatit ry
Mika Mäenpää-Louekoski
Kusti Kaukoniemi
Teemu Salmela
Keijo Tarnanen
Tony Khalil
Arja Alho
Mervi Lahtinen
