Orpon hallituksen jääräpäisyys tarkoittaa kylmää kyytiä Siuntion vanhuspalveluille

Maamme oikeistohallituksen pitäisi reagoida nykyiseen sote-kriisiin, mutta valitettavasti apua ei ole luvassa ollenkaan. Päinvastoin hallituksen päätökset vievät alueilta rahaa. Ei edes lisäaika alijäämän kattamiselle käy, vaikka sillä keinolla olisi mahdollista välttää lyhytnäköisiä säästötoimenpiteitä.

Tämä jääräpäisyys on nyt johtamassa esimerkiksi Siuntion vanhuspalveluiden alas ajamiseen.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on vuonna 2025 tavoitteena tehdä 80 miljoonaa ylijäämäinen tulos, jotta saadaan katettua hyvinvointialueen ensimmäisinä vuosina tehtyä alijäämää. Vuoden tai kahden vuoden lisäajan avulla – mikä on SDP:n linja – voitaisiin pelastaa lähipalveluita ja palvelujen laatua. Tässä ei maan hallitus valitettavasti ole tullut vastaan, vaikka hallituksen omista riveistäkin on kuultu tämä toive.

Nyt alijäämää aletaan pakon edessä kattaa jo siinä vaiheessa, kun ei vielä kunnolla päästä taloudellisesti nauttimaan siitä hyötyjen vaiheesta minkä iso uudistus viiveellä tuo; eli niistä monista hyvistä käytänteistä, joita on tehty.

Nyt pitäisi panostaa perusterveydenhuoltoon, hoitoon pääsyyn ja parantaa yhteistyötä alueiden, kuntien ja HUS:in välillä. Olisi tärkeää kaikin keinoin välttää kallista erikoissairaanhoitoa. Tämä tavoite on hankalampi saavuttaa, kun Orpon hallitus romuttaa hoitotakuuta (kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen). SDP taistelee tätä vastaan sekä eduskunnassa, että jokaisella alueella.

Myös päivystysten epätarkoituksenmukaista ruuhkautumista on syytä välttää. Hoitopolut pitää saada sujuviksi ja järjestää ikäihmisille riittävästi paikkoja perustason osastoille, arviointiyksiköihin sekä asumispalveluihin.

Siuntiolle alueen budjettiesitys tarjoilee kylmää kyytiä, kun koko esityksessä on ehdotuksena kahden toimipisteen lakkauttaminen ja molemmat sijaitsevat Siuntiossa. Siis Siuntion osastoa (20 potilaspaikkaa) ja Villa Charlottaa (14 asukaspaikkaa), esitetään suljettavaksi.

Sulkemisten syy on hieman teennäinen; vedotaan huonokuntoisiin ja epätarkoituksenmukaisiin tiloihin, vaikka tosiasiassa Siuntion kunta on valmis aloittamaan uuden sote-keskuksen rakentamisen nopealla aikataululla. Kunta on vain odottanut hyvinvointialueen ”lupaa” alkaa rakentaa. On pakko arvostaa kunnan valmiutta tarttua toimeen! 

Myös ajankohta näiden yksiköiden sulkemiselle on epäjohdonmukainen, kun ensi vuonna tehdään selvityksiä, jotka voivat vaikuttaa kokonaiskuvaan merkittävästi.

Siuntion yksiköissä ei ole ollut työvoimapulaa. Siuntiossa on vahva kaksikielinen oppimis- ja työympäristö, aivan hyvinvointialueen tavoitteiden mukaisesti.

Johan Kvarnström, kansanedustaja SDP 

Mika Mäenpää-Louekoski, puheenjohtaja, Siuntion Sosialidemokraatit -Sjundeå Socialdemokrater

Mervi Lahtinen, hyvinvointialueen varavaltuutettu SDP