Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä – Socialdemokrater i Sjundeå
Valtuustoryhmän puheenjohtaja Arja Alho
Siuntion kunnan vuoden 2026 talousarvio ja vuosien 2027-2029 taloussuunnitelma
Monet ulkoiset tekijät ovat lisänneet kuntien taloudenpidon haastekerrointa. Niin myös Siuntiossa. Talousarvion laadinta vuodelle 2026 on ollut aika vaikea prosessi siksi, että säästöjä on haettu budjetin jokaisesta menoluokasta. Tämä siksi, että alijäämäistä talousarviota ja samalla kumulatiivisen ylijäämän pienentymistä voitaisiin hallita ja samalla pitää huoli, että talouden suunnittelukaudella talous kyetään tasapainottamaan.
Siuntion kunnan taloudellinen tilanne on kuitenkin edelleen vakaa. Tulevaisuudessa on syytä panostaa tarkan taloussuunnittelun ohella erityisesti vaikutusarvioiden tekemiseen. Muutoin käy kuten kansantaloudessa on käynyt, että säästötoimet ovat johtaneet huonoon kierteeseen: kaivatun talouskasvun puuttumiseen, työllisyyden heikkenemiseen ja samalla julkisen talouden velkaantumisen syvenemiseen. Kunnissa huono kierre tarkoittaisi myös palvelulupauksen murtumista. Erityisen tärkeää on huolehtia siitä, etteivät kunnan säästötoimet kohdistu lasten ja nuorten kannalta kestämättömästi.
Sosialidemokraatit painottivat valtuustoryhmien välisessä talousarvioneuvottelussa sitä, ettei samanaikaisesti tule tehdä monelta eri suunnalta samaan kohteeseen liittyviä säästötoimia. Osin kunnanhallituksessa pystyimme aikaansaamaan tarvittavia muutoksia mutta sivistystoimen monien säästöjen tuntiresurssien, harrastusmahdollisuuksien, liikunnanohjauksen ja lukemisen kannalta tärkeän pedagogisen informaatikon osalta säästötoimet voivat tosiasiallisesti moninkertaistua. Jos kuitenkin käy niin onnellisesti, että haetut hanketuet saadaan, voidaan välttyä pahimmilta vaikutuksilta.
Vuoden 2026 veroprosentit on päätetty edellisessä esityslistan kohdassa. Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä katsoo – riippuen kansantalouden ja siitä riippuvan kuntatalouden yleisestä tilasta – ettei kuntaveron maltillista korotusta loppukaudesta voida kuitenkaan poissulkea. Tämä on syytä mainita siksikin, että kunnanhallitus hyväksyi mielestämme voimalaveron tuottoja varovaisuusperiaatteen vastaisesti kunnan tulokertymään suunnitelmakaudelle.
Tärkeää taloussuunnitelman kannalta on myös alkanut strategiatyö, jota on vaikuttavuuden ja johdonmukaisuuden vuoksi tehtävä brändityön mukaisesti ja aiempien keskeisten linjausten pohjalta. Erityisesti haluamme mainita vahvuustekijöinä Siuntion luonnonläheisyyden pääkaupunkiseudun kupeessa, lapsille ja nuorille tarjottavan hyvän varhaiskasvatuksen, opetuksen ja harrastamisen mahdollisuudet. Mutta myös sen, että kunta yhteisönä tukee asukkaitaan eri elämänvaiheissa, myös vaikeissa, että kestävän kehityksen arvot ohjaavat kulutus- ja elämäntapavalintojamme. Vahvuustekijä on myös ainutlaatuinen sukupolvien työlle rakentuneet kulttuurimaiseman kokemukset ja rakennushistorialliset arvot, joiden pohjalle on hyvä myös tulevaisuutta.
Muutama huomautus itse talousarvion käyttömenoista. Pidämme tärkeänä, että henkilöstön hyvinvoinnista pidetään huolta. Kunnan henkilöstö on avainasemassa, että kunta koetaan hyväksi asua ja että vuorovaikutteisuus kuntalaisten kanssa palveluiden kehittämisessä toimii. Ympäristötarkastajan vakinaistaminen on myös tärkeä työmäärän jakamisen kannalta mutta myös siksi, että kunnassa on vireillä useita ympäristövaikutuksiltaan merkittäviä teollisia hankkeita. Kunnan tehtävä on löytää tasapaino eri intressien kesken ja valvoa, että vaikutusarviot on tehty huolellisesti, puolueettomasti ja että niissä on otettu huomioon niin valtakunnalliset, maakunnalliset kuin seudullisetkin linjaukset.
Halusimme pitää henkilöstölle kuuluvan hyvinvointipalvelun, Smartum-rahan, kilpailukykyisempänä suhteessa muihin emmekä halunneet ehdotettua suurta leikkausta. Samalla tavalla pidämme kuntalaisten osallistumista ja osallistamista tärkeänä. Siksi emme halunneet luopua liioin osallistavasta budjetoinnista. Siuntion uimahallin hinnat nousevat maltillisesti mutta meille oli tärkeää, etteivät aukioloajat heikkene samanaikaisesti.
Raideliikenteen osalta esitämme toivomusponnen. Nythän monista eri syistä ei ole kovin yksinkertaista lisätä junavuoroja, vaikka kunta niin haluaisikin ja kykenisikin. Niillä on kuitenkin kunnan vetovoiman kannalta erittäin suuri merkitys.
Investointien osalta meitä on ihmetyttänyt ruotsinkielisen päiväkodin hankekustannusten merkittävä nousu, johon ei ole saatu mitään kunnon selitystä eikä varsinaista päätöstä. Kun syyksi on sanottu varautuminen kolmen ryhmän sijaan neljään, esitämme tästäkin ponnen, joka tukee strategian keskeistä tavoitetta edistää elävää kaksikielisyyttä. Tuimme myös keskusleikkipuiston pitämistä investointilistalla. Se palvelee paitsi kuntakeskuksen kehittymistä myös lasten ja nuorten tarpeita etenkin, jos se tehdään huolella seikkailulliseksi ja mielikuvitusta ruokkivaksi.
Haluammekin muistuttaa päiväkotihankkeenkin valossa, että budjettiin varatun summan voi myös alittaa eikä vain ylittää. Kunnan ensi vuoden investointitaso 14,2 miljoonaa. Keskustan edellä mainittu päiväkoti, rautatieaseman kehittäminen ja liikenneinfrastruktuurin parantaminen etenevät suunnitellusti. Näiden investointien kautta vahvistetaan kunnan elinvoimaa ja luodaan edellytyksiä pitkäjänteiselle kasvulle. Jätämme myös tänään aloitteen Hålkärrin (tunnetaan myös Kelan alueena) yritysalueen kehittämisajatuksiksi, joiden katsomme vahvistavan Siuntion elinkeinoelämän pohjaa – ja vielä kestävää kehitystä edistävänä.
Suomalaisissa kunnissa on keskimäärin 7300 euroa velkaa per asukas, Siuntiossa merkittävästi vähemmän 5600 euroa. Siuntiolla onkin pääkaupunkiseudun kupeessa potentiaalia kasvaa kokoaan suuremmaksi elinvoima- ja hyvinvointikunnaksi myös taloudellisesti. Toivotamme ryhmämme puolesta lapsiperheet Siuntioon tervetulleiksi ja hyvin monenlaiset asukaat, jotka haluavat olla osa yhteisöämme. Inka Tikkanen tiivisti tämän: Meillä on vahva identiteetti, ainutlaatuinen ympäristö ja sitoutunut kuntayhteisö. Kunnan motto ”Ota rauhallisesti” ei tarkoita pysähtymistä, vaan harkittua ja kestävää kehitystä.
Kiitos kaikille tehdystä työstä.
Mycket kort på svenska. Investeringsnivån är 14,2 miljoner euro. Daghemmet i centrum, utvecklingen av järnvägsstationen och förbättringen av trafikinfrastrukturen framskrider enligt plan. Genom dessa investeringar stärks kommunens livskraft och skapas förutsättningar för långsiktig tillväxt. Vi lämnar också idag in en motion om utvecklingsidéer för företagsområdet i Hålkärr.
Vi kan instämma i kommundirektörens sammanfattning: Kommunens motto ”Ta det lugnt” betyder inte att man står stilla, utan att utvecklingen är genomtänkt och hållbar.
Tack för alla.
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä/ Socialdemokratiska fullmäktigegruppen
Talousarvio 2026 ponsiehdotukset/hemställningsklämmar:
1.
Raideliikenteen hyvät yhteydet palvelevat Siuntion kunnan veto- ja pitovoimaa. Ne myös edistävät vihreää siirtymää ja hiilidioksidipäästöjen vähennystarvetta ja ennen muuta sujuvoittavat siuntiolaisten liikkumista työhön, opiskeluun ja harrastuksiin. Hyväksyessään kunnan vuoden 2026 talousarvion valtuusto edellyttää, että kunnanhallitus seuraa tiiviisti joukkoliikenteen – erityisesti raideliikenteen – kehitystä HSL-alueella ja Espoon kaupunkiradan valmistuttua vahvistaa raideliikenteen houkuttelevuutta parantamalla arkivuoroja ja viikonlopun liikennöintiä.
Goda tågförbindelser stärker både Sjundeå kommuns attraktionskraft och förmåga att behålla invånare. De främjar också den gröna omställningen och minskar behovet av koldioxidutsläpp, och framför allt underlättar de sjundeåbornas resor till arbete, studier och fritidsaktiviteter. När fullmäktige godkänner kommunens budget för år 2026 förutsätter det att kommunstyrelsen noggrant följer utvecklingen av kollektivtrafiken – särskilt spårtrafiken – inom HRT-området och, när Esbo stadsbana står färdig, stärker spårtrafikens attraktionskraft genom att förbättra vardagsavgångar och trafikeringen under veckoslut.
2.
Lähellä olevat sotepalvelut lisäävät kuntalaisten turvallisuutta, tyytyväisyyttä ja ovat myös keskitettyihin erikoispalveluihin nähden kustannustehokkaita. Olennaista on, että palveluilla on toimivat ja terveet toimitilat ja että myös palveluasumisen tarve huomioidaan. Hyväksyessään kunnan vuoden 2026 talousarvion valtuusto edellyttää, että kunnanvaltuustolle tuodaan päivitetty selonteko hyvinvointialueen suunnitelmista niin palveluiden kuin toimitilojen rakentamisen suhteen ja että asiasta järjestetään myös kuntalaisille asukastilaisuus.
Nära liggande social- och hälsovårdstjänster ökar invånarnas trygghet och tillfredsställelse, och är även kostnadseffektiva jämfört med centraliserade specialtjänster. Det är väsentligt att tjänsterna har fungerande och hälsosamma lokaler samt att behovet av serviceboende beaktas. När fullmäktige godkänner kommunens budget för år 2026 förutsätter det att kommunfullmäktige får en uppdaterad redogörelse om välfärdsområdets planer gällande både tjänster och byggandet av lokaler, och att ett invånarmöte om ärendet ordnas för kommuninvånarna.
3.
Kuntastrategiatyössä tulee arvioida eri alueiden palvelutarvetta. Siuntion oppilas- ja varhaiskasvatuksen piirissä olevien lasten määrät kuitenkin vähenevät. Muun muassa kuntakeskukseen tulevassa ruotsinkielisen päiväkotihankkeessa tulee olemaan väljyyttä. Hyväksyessään kunnan vuoden 2026 talousarvion ja ruotsinkielisen päiväkodin investoinnin, valtuusto katsoo tärkeäksi edistää kuntastrategian mukaista elävän kaksikielisyyden tavoitetta huolehtimalla siitä, että perheet voivat valita kielikylpy- ja/tai jommankumman kieliryhmän kunnan eri päiväkotitarjonnasta riippumatta lapsen myöhemmästä koulupolusta tai kotikielestä.
I kommunstrategiarbetet ska servicebehoven i olika områden bedömas. Antalet barn inom undervisningen och småbarnspedagogiken i Sjundeå minskar dock. Bland annat i den planerade svenskspråkiga daghemsinvesteringen i kommuncentrum kommer det att finnas utrymmesmarginal.
När fullmäktige godkänner kommunens budget för år 2026 och investeringen i det svenskspråkiga daghemmet, anser fullmäktige det viktigt att främja målsättningen om ett levande tvåspråkigt Sjundeå enligt kommunstrategin, genom att säkerställa att familjer kan välja språkbad och/eller endera språkgruppen oberoende av senare skolväg eller hemspråk.