Kielellisistä perusoikeuksista puhuttu aluevaaleissa huolestuttavan vähän

Lauantaina 8.1. pidettiin S-Marketin tuntumassa Siuntion demareiden aluevaalitapahtuma, missä oli mahdollisuus kahvittelun lomassa keskustella siuntiolaisten ehdokkaiden kanssa. Ehdokkaista Mervi Lahtinen ja Teemu Salmela olivat paikalla. Tavattavissa oli myös valtuustoryhmän puheenjohtaja Arja Alho ja kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Mika Mäenpää-Louekoski. Tapahtumassa piipahti lisäksi espoolainen demariehdokas, jonka kanssa vaihdettiin ajatuksia sotesta.

Keskusteluissa nousi esiin siuntiolaisittain tärkeä asia eli kaksikieliset sote-lähipalvelut ja niiden säilyminen. Sen lisäksi, että aiheesta keskusteltiin demariporukan kesken, sama aihe nousi esiin suoranaisena huolena tai jopa hienoisena pelkona myös kuntalaisen suusta kuultuna.

Säilyvätkö sote-lähipalvelut Siuntiossa ja onko niitä saatavana myös ruotsinkielisinä tulevaisuudessa? Tämä kysymys riipaisee syvältä sydämestä, kun sen esittää vanhemmanpuoleinen siuntiolainen.

Kyse on kielellisistä perusoikeuksista. Soten osalta on kyse hyvin konkreettisesti siitä saako esimerkiksi ruotsinkielinen kuntalainen palveluja omalla äidinkielellään. Tällä on erityistä merkitystä potilasturvallisuuden toteutumiselle mutta tietenkin myös ihmisen kokonaisvaltaiselle kohtaamiselle.

Siuntiossa kaksikieliset sote-palvelut ovat toimineet hienosti mutta täytyy sanoa, että toimivuuden eteen on tehty määrätietoista työtä. Paikallinen ymmärrys todellisista tarpeista ja poliittinen tahto ovat pitäneet huolen siitä, että hyviä tuloksia on saatu aikaiseksi.

Me Siuntiossa ymmärrämme, että kielellisten perusoikeuksien toteutuminen käytännössä vaatii käytännön tekoja. Sote-uudistuksessa suuri kysymys on se, että ymmärtävätkö isojen keskuskaupunkien päättäjät tämän?

Ikävää kieltä puhuu se suunnaton hiljaisuus, joka kaksikielisten palvelujen osalta aluevaaleissa on vallinnut.

Tältä osin olikin erittäin hyvä, että paikalle tapahtumaan sattui espoolainen demariehdokas, joka ilmaisi huolensa Espoon markkinaliberaalien poliitikkojen kyynisyydestä, missä yksityisten bisnesten ja tehostamisen ajatukset ovat se päällimmäisin asia. Nämä markkinaliberaalit bisnespoliitikot ovat riski meille siuntiolaisille mutta myös espoolaisille itselleen – asia, mitä moni espoolainen ei ehkä vielä ymmärrä.

Kokemuksesta tiedämme, että sote-palveluiden karkaaminen isompiin rakenteisiin tietää kaksikielisten sote-palveluiden heikentymistä. Isoissa rakenteissa kielelliset perusoikeudet tuppaavat jäämään pelkiksi kirjauksiksi papereissa, jotka eivät jalkaudu käytännön palvelutodellisuuteen. Sinne papereihin kiilusilmäinen bisnespoliitikko kielelliset perusoikeudet mielellään jättääkin, vaikka kyse on pohjimmiltaan ihmisoikeuksista.

Tästä syystä on äärimmäisen tärkeää puolustaa kaksikielisten sote-lähipalveluiden säilymistä, tässä ja nyt.