
Siuntion kunnanvaltuusto päätti 25.5. kokouksessaan Pride-liputuksen järjestämisestä kunnan toimesta. Yksitoista sateenkaarilippua nousi salkoon maanantaina 11.7. Tarkoitus oli liputtaa koko viikon samaan aikaan Lohjan Pride-tapahtuman kanssa. Liput saivat olla rauhassa kolme päivää, kunnes torstaiaamuna kohtasi näky, jota ei olisi suonut näkevänsä. Viisi lippua oli varastettu yön aikana ja illalla kuntakeskuksessa kunnantalon edustalla ollut lippu löytyi maasta jollakin tuntemattomalla aineella tärveltynä. Myös muita lippuja oli illan aikana laskettu maahan.
Korvaavia lippuja onneksi löytyi varastettujen tilalle mutta seuraavana yönä varkaat olivat vierailleet jälleen ja jäljellä oli perjantaiaamuna ainoastaan kolme sateenkaarilippua kaikista alkuperäisistä yhdestätoista.
Pride-tapahtumiin on tänä kesänä kohdistunut uhkauksia ja eriasteista ilkivaltaa ympäri Suomen.
Samaan aikaan moni hyvin näkyvä valtakunnan ja paikallisella tasolla toimiva poliitikko on katsonut tehtäväkseen lietsoa kielteisiä asenteita Pride-tapahtumia ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä vastaan senkin uhalla, että jotain pahempaa tapahtuisi. Heillä on kuulemma oikeus olla kriittisiä ”vierasta ideologiaa” kohtaan ilman, että osaisivat itsekään täsmällisesti määritellä mikä tämä kyseinen mielikuvituksellinen ideologia saattaisi olla. Yllytys on johtanut kasvaviin vihan ilmauksiin erityisesti sosiaalisessa mediassa ja selvästi myös käytännön toimiin, kuten Siuntiossakin on nyt nähty.
Jos se on yllyttäjille ”vierasta ideologiaa”, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt vaativat ihmisarvonsa kunnioittamista tässä yhteiskunnassa, niin se vain kertoo, mitä yllyttäjien aikeissa ja aivoituksissa liikkuu ja se on jotakin hyvin pahaenteistä.
Näille ihmisarvoa loukkaaville voimille ei tule antaa periksi, vaan on uskallettava katsoa tulevaan.
Siuntiossa nousevat sateenkaariliput salkoon myös ensi vuonna 2023 ja yhteistyötä Siuntiossa järjestettävää Pride-tapahtumaa varten ollaan jo virittämässä.
Tästä eteenpäin!
Mika Mäenpää-Louekoski
Kunnanvaltuutettu
Kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja
Siuntion Sosialidemokraatit ry puheenjohtaja