Sote-keskus kokoaa tärkeitä palveluita saman katon alle ja vahvistaa samalla hoivapalvelujen järjestämistä

Siuntion kunnanvaltuusto hyväksyi 6.6.2022 kokouksessaan äänestyksen jälkeen Sote-keskuksen päivitetyn tilaohjelman ja investointimäärärahan korotuksen. Lähipalvelujen turvaamisen kannalta on hyvä, että asiassa päästään nyt eteenpäin. Uutta rakennusta on muutenkin odotettu jo pitkään. Nykyaikaiset ja sisäilmaltaan terveelliset tilat ovat hoitajarekrytoinnissa huomionarvoinen asia. Yhtenäinen Sote-keskus vahvistaa myös hoivapalvelujen järjestämistä. Tällä hetkellä kolmessa erillisessä rakennuksessa sijaitsevat mm. terveyskeskuksen vuodeosasto, kotihoidon toimisto ja tehostetun palveluasumisen yksikkö, tulevat näillä näkymin toimimaan saman katon alla Sote-keskuksessa. Tämä lisää mahdollisuuksia esimerkiksi yöaikaisen hoidon/kotihoidon järjestämisessä.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa 1.1.2023 alkaen sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä. Alue on näyttänyt vihreää valoa Siuntion Sote-keskukselle, samoin Sosiaali- ja terveysministeriö. Tavoite on myös saada ARA:lta avustusta rakentamiseen.

Oikein hyvää kesää kaikille!

Mervi Lahtinen, SDP Siuntio

kunnanvaltuutettu

teknisen lautakunnan jäsen

aluevaltuuston varavaltuutettu