Siuntion kunnanvaltuusto kokoontui kesätauon jälkeen maanantaina 31.8.2026. Kokousta ei poikkeuksellisesti tallennettu. Haluamme siksikin välittää tuntoja ja tunnelmia kuntalaisille.
Valtuuston listalla oli lähinnä tiedoksi merkittäviä asioita, kuten Hinku-raporttikin, josta käytiin kuitenkin mielenkiintoinen keskustelu.
Olemme toivoneet, että saisimme informaatiokatsauksia meneillään olevista tai vireille tulevista hankkeista valtuuston kokousten yhteydessä etenkin silloin, kun esityslista on lyhyt. Usein on käynyt niin, että valtuutetut lukevat Siuntion kunnan toimista lehdestä tai somesta.
Henkilöstökertomus
Kuntastrategian yksi tavoitteista on hyvinvoiva henkilöstö. Avainlukuja hyvinvoinnin suhteen olivat henkilöstön vaihtuvuus, sairauspoissaolot ja hyvinvointi-indeksi.
Päätimme ryhmäkokouksessamme tuoda esille asioita, joihin toivomme kiinnitettävän huomiota jatkossa.
Ryhmämme puolesta Arja Alho korosti hyvän perehdytyksen, selkeiden työnkuvien ja kehitysmahdollisuuksien merkitystä työhyvinvoinnissa. On tärkeätä, että lähtöhaastatteluissa selvitetään juuri työnkuvan selkeyttä. Kun myös Siuntiossa on säästetty henkilöstöresursseista, tehtäviä on saatettu siirtää liikaa yhden viranhaltijan tai työntekijän harteille, jolloin jaksaminen voi joutua koetukselle.
Kristian Parviainen huomautti myös, että lähtijöiden ohella tulijoiden kannalta on tärkeää, että työnkuvat eivät ole kaikkea mahdollista, vaan sellaisia, joista voi selvitä työajassa.
Hinku-raportti
Ryhmän puolesta Arja Alho korosti kokonaisuutta ilmastotoimissa, jossa kunnilla ja kuntalaisillakin on roolinsa. Kohtuullistaminen, kierrättäminen ja korjaaminen ovat avainasioita. Vihreän siirtymän nimissä ei voi tehdä ympäristön kannalta kielteisiä ratkaisuja, saati edistää luontokatoa.
Siuntiossa oli raportin osalta todettu liikenteen, maatalouden ja työkoneiden päästöt eräänlaisiksi kipupisteiksi, joitten suhteen on vielä tehtävää.
Maataloutta on syytä tukea uudistavassa viljelyssä, jolloin sato-odotusten parantaminen kulkee ympäristönsuojelun kanssa käsi kädessä. Metsien merkitystä hiilinieluina on myös vaalittava. Jatkuvalla kasvatuksella voi olla myös Siuntiossa suurta merkitystä laajojen avohakkuiden sijaan. Ryhmämme korosti myös liikenteen päästöjen vähentämistä yhdyskuntasuunnitelulla
Toimme esille myös pahoittelun siitä, ettei tuoreessa kuntastrategiassa ole ympäristöulottuvuutta omana kokonaisuutena. Sosialidemokraattien ja vihreiden valtuustoryhmät olisivat pitäneet sitä välttämättömänä. Vihreiden Satu Söderlund muistutti Siuntion kunnan ympäristönsuojelun aliresurssoinnista.
RKP:n Anders Karell huomautti maatalouden osalta kustannusten noususta. Esimerkiksi lannoitteiden hintojen raju nousu on heikentänyt kotimaisen ruoantuotannon edellytyksiä. Valtuutettumme Suvi Lindholm korosti kotimaisen tuotannon ja lähiruoan merkitystä. Hän ilmaisi arvostuksensa siuntiolaisille viljelijöille siitä, että valtakunnallisesti arvokkaat viljellyt maisemat ovat elähdyttämässä meitä kaikkia. Arvostuksen jakaa myös ryhmämme.
Arja Alho muistutti, että ruokahuollon merkitys on suuri globaalisti ja kansallisesti. Kuivuus ja sään ääri-ilmiöt vaarantavat ruoantuotantoa. Siuntiossa on viljelty maata vuosisatoja. Lyhytnäköisesti ruoan tuotannon edellytyksiä Siuntiossa, kuten maatalousmaan muuttamisella muihin tarkoitusperiin, ei pidä tehdä.
Kristian Parviainen korosti yhdyskuntasuunnittelun merkitystä, jonka suhteen Siuntio ei ole johdonmukainen. Hän viittasi juuri pidettyyn Störsvikin asukasiltaan, jossa esiteltiin tehtyä alueen kehittämissuunnitelmaa. Hänen mielestään se oli ongelmallinen siksi, että se vahvistaa alueiden eriytymistä myös ympäristöllisesti.
Suunnitelmassa korostettiin hyvätuloisten (yli 31000 € vuodessa ja kotitalouksien osalta 60 000-80 000 € ansaitsevien) asukkaiden tärkeyttä. Tulorajaus oli tehty otantatutkimuksessa. Störsvikistä halutaan hyvätuloisten alue, kehittämisen avainsana oli luksus. Alueelle ei toivottu kerrostaloja eikä vuokra-asumista, ei liioin tuuli- eikä aurinkovoimaa eikä yritystoimintaa golfyrittäjien lisäksi. Alueen eriyttämistä korostivat myös suunnitelmat Störsvikin nimen muuttamisesta Pickalaksi (ja vielä oman postinumeronkin saaminen.)
Kokoomuksen valtuutettu Mikael Nuotio hämmästeli Parviaisen puheenvuoroa. Hänen mielestään asukasillassa puhuttiin luontoarvoista ja päiväkodista. Hän myös moitti sosialidemokraatteja siitä, ettemme halua yritystoimintaa mihinkään.
Parviainen totesi siteeraavansa suoraan esitettyä kehittämissuunnitelmaa, joka oli illan aiheena. Hän muistutti, että Hinku-tavoitteiden saavuttamiseksi erityisesti kuntakeskusta on kehitettävä monipuolisena asumisen alueena jo raideliikenteenkin vuoksi. Hän muistutti myös, että yritystoimintaa on syytä keskittää tulevalle teollisuusalueelle Kelaan Hangontien varteen eikä ripotella pitkin kuntaa. Yritysalueen suhteen ryhmämme on ollut aktiivinen ja aloitteellinen.
RKP:n Stefan Svanfeldt ilmaisi tyytyväisyytensä siitä, että sähköautojen osuus Siuntion autokannassa on kasvanut. Hänen ryhmätoverinsa Anders Karell muistutti, että pitää muistaa sähköautojen valmistamisen koko ketju: niiden tekeminen tuottaa päästöjä ja kuluttaa harvinaisia metalleja jossain muualla. Hän myös kysyi, mikä mahtaa olla siuntiolaisten jalanjälki lentoliikenteessä?
Valtuuston listalla oli myös palkanlaskennan osalta yhteistyön päättyminen Lohjan kanssa. Nyt on käynnistetty kilpailuttaminen. Ryhmämme muistutti oman toiminnan merkityksestä. Siuntiossa on saatu hyviä kokemuksia ulkoistettujen palvelujen kotouttamisesta. Kustannusero ulkoistetun ja oman toiminnan välillä ei ole suuri, vaikka oman toiminnan varahenkilöjärjestelytkin otetaan huomioon.
Valtuustoryhmämme jätti kaksi aloitetta. Suvi Lindholm oli valmistellut aloitteen: Lainattavia uimakortteja kirjastolle 6–17-vuotiaille lapsille ja Mervi Lahtinen aloitteen: Ruoka-avun ja hävikkiruoan hyödyntämisen kehittämisestä Siuntiossa
Arja Alho

Kuvassa vasemmalta valtuustoryhmämme; Arja Alho, Kusti Kaukoniemi, Keijo Tarnanen (Tony Khalil oli estynyt), Suvi Lindholm, Mika Mäenpää-Louekoski sekä Kristian Parviainen. Kuvasta puuttuu Mervi Lahtinen, joka istui puheenjohtajapöydän takana johtamassa puhetta.
