Siuntion sosialidemokraatit – Sjundeå socialdemokrater lähtevät kuntavaaleihin teemalla:
Pidetään huolta Siuntiosta. Siuntio pitää huolta meistä. – Vi tar hand om Sjundeå. Sjundeå tar hand om dig.
Haluamme vauhtia valmisteluun, saavutettavaa vehreyttä ja kauneutta kotikuntaamme sekä vastuullisuutta palveluihin ja niiden turvaamiseen, päätöksentekoon kuten myös yhteistyösuhteisiin. Vehreys tarkoittaa huolenpitoa rakennetusta ympäristöstä, kunnossapidettäviä ulkoilureittejä ja panostuksia hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Siksi myös yhdyskuntarakenteen ja julkisen liikenteen suunnittelussa on arvioitava aina ympäristönäkökohtia talousvaikutusten ohella.
Siuntiossa on talouden tasapainotuksen nimissä ulkoistettu palveluja, jotka ovat osoittautuneet paitsi kalliiksi myös laadullisesti heikoiksi.
Ulkoistukset eivät liioin ole palvelleet lähiyrittäjiä saati lähituottajia. Haluamme purkaa ulkoistuksia. Haluamme myös turvata hyvät lähipalvelut kaikissa olosuhteissa, olipa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen (sote) kohtalo mikä tahansa.
Olemme asettaneet toistaiseksi 16 ehdokasta kuntavaaleihin. Ehdokkaamme edustavat monipuolisesti siuntiolaisia palkansaajia, yrittäjiä mutta myös lapsiperheiden vanhempia. Ehdokkaamme asuvat eri puolilla Siuntiota: meitä on asemanseudulla, kirkonkylässä, Pikkalassa ja haja-asutusalueilla.
Ehdokkaitamme ovat:
Arja Alho, Ydin-lehden päätoimittaja/chefredaktör,
Bjarne Bäckman, idrottsanläggninsman/liikuntapaikan hoitaja,
Tony Böckerman (sit.), företagare/yrittäjä,
Rodger Dahlqvist (sit.), pensionär/eläkeläinen,
Katriina Hellsten, taloussihteeri,
Oskari Hellsten, ajoneuvoasentaja,
Juha Kainulainen, IT-tukihenkilö,
Tony Khalil, sosiaaliohjaaja,
Mervi Lahtinen (sit.), sairaanhoitaja, hoivapalveluesimies,
Anne Laakso-Sopukki (sit.), kasvun ja oppimisen ohjaaja,
Mika Mäenpää-Louekoski, koulutettu hieroja, yksinyrittäjä/yrkesmässör, företagare,
Kristian Parviainen, vuorotyöesimies/skiftchef,
Pasi Pihlaja, muusikko, yhteisömuusikko,
Keijo Tarnanen, ay-lakimies,
Satu Tarnanen, työttömyysturva-asiantuntija, ja
Sirpa Vargenstam sosinonomi-diakoniopiskelija.
Ehdokaslistamme on täydentynyt 9.3. jälkeen jo kahdella uudella ehdokkaalla, heitä ovat Khalil ja Laakso-Sopukki. Ehdokkaista kaksi on alle 30-vuotiasta, kuusi naista ja kolme, joiden äidinkieli on ruotsi.
Ruotsia hyvin puhuvia on ehdokkaista yli puolet. Puolet ehdokkaista ovat myös ensikertalaisia! Keski-ikämme on 49,6 vuotta. Nuorin ehdokkaamme on 23 ja vanhin 67 vuotta.
Ehdokkaisiimme voi tutustua videoiden kautta kuten myös asioihin, joita olemme aikaansaaneet. Kevään kuluessa julkaisemme niitä verkkosivuillamme, Facebookissa (facebook.com/siuntio.sdp), Instagramissa (instagram.com/siuntionsosialidemokraatit) ja YouTubessa (Siuntion Demarit – YouTube).
Pasi Pihlaja on säveltänyt meille fanfaarin, joka saa ensi-iltansa toukokuun lopun videossamme!