Avoin kirje Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päättäjille

Arvoisat aluevaltuutetut ja varavaltuutetut!

Joko vihdoin on Siuntion vuoro?

Siuntiossa on jo pitkään ollut suunnitteilla kunnassa erittäin keskeiselle paikalle pieni sote-keskus.
Keskuksen suunnittelu on tehty tulevaisuuden tarpeista lähtevän selvityksen pohjalta. Veroeuroja on käytetty valmisteluun ja suunnitteluun.

Kunta on kaavoittanut tulevan sote-keskuksen ympärille esim. ympäristöministeriön suosituksen mukaisesti esteetöntä asumista (lisäksi hyvin keskeiselle paikalle), tavoitteena tukea hyviä asuinoloja ikääntyville.
Hyvinvointialueet ovat toimineet pian kaksi vuotta. Edelleen olemme odottavassa tilassa sote-keskuksen suhteen. On arvioitu, ettei uuteen sote-keskukseen investointi toisi vuokramenoihin muutosta hyvinvointialueelle. Lisäksi Siuntion kunta on luotettava kumppani, onhan sillä sama tavoitekin kuin hyvinvointialueella; hyvinvoivat asukkaat. Meillä on myös voimakas kaksikielinen työkulttuuri. Todetaan vielä, että Siuntio on kasvava kunta HSL-yhteyksin radan varrella.

Pian on aika, että virkamiehet antavat esityksensä tulevista investointisuunnitelmista. Siuntion sote-keskuksen tarvetta on vuosien mittaan testattu, tarve on todettu ja myös STM on antanut hyväksynnän projektille. Siuntion kuntalaisten, sote-lähipalvelujen, elinvoiman ja kunnan työpaikkaomavaraisuuden vuoksi toivomme tietenkin, että te, arvoisat aluepäättäjät, ihmisen arjen puolustajat, ymmärtäisitte sote-keskuksen merkityksen meille siuntiolaisille ja tietysti myös lähialueiden asukkaille.


Kohteliaimmin terveisin

Siuntion Sosialidemokraatit – Sjundeå socialdemokrater ry:n johtokunta

Mika Mäenpää-Louekoski
Arja Alho
Keijo Tarnanen
Mervi Lahtinen
Kusti Kaukoniemi
Teemu Salmela
Tony Khalil

Siuntiossa 8.10.2024

Siuntion sosialidemokraattien juhlaluento: Kiihkeä ja kova Koivisto!

Siuntion sosialidemokraatit viettävät sunnuntaina 6.10. klo 14 alkaen 50-vuotisjuhlaansa Fanjunkarsissa. Historioitsija Tapio Bergholm kertoo länsi-uusmaalaisille tutusta presidentti Mauno Koivistosta (1923-2017).

Tähtelän isäntä pyöräili ahkerasti myös Siuntiossa – turvamiehet kaukana perässä.

Professori Bergholm on perehtynyt erityisesti ammattiyhdistysliikkeen historiaan. ”Kiihkeä Koivisto” ilmestyi vuonna 2020. Siinä käsiteltiin muun muassa Koiviston nuoruusvuosia ja myös sotakokemuksia. ”Kova Koivisto” ilmestyi 2023. Nyt päästiin jo pankkivuosiin ja pääministeriaikaan.

Siuntion sosialidemokraatit perustettiin suomenkielisenä ruotsinkielisen yhdistyksen rinnalle vuonna 1974, kun kuntaan oli muuttanut paljon työväkeä niin kaapeli- kuin alumiinitehtaalle. Kielimuuria ratkottiin arkivaikeuksista niin luontevasti että siuntiolaiset tukivat yhteisenä rintamana kaksikielistä seurakuntaa vuonna 1998 jaetun sijaan.

Yhdistyksen pitkäaikainen traditio on järjestää Ystävänpäivänä yhteinen lauluilta ja käydä tervehtimässä vuodeosaston ja Villa Charlotan henkilökuntaa ja potilaita.

Sosialidemokraatit ovat nykyisin Siuntion kolmanneksi suurin valtuustoryhmä. Vuonna 1984 sosialidemokraattien viidestä valtuutetusta neljä oli ruotsinkielistä ja ensimmäistä kertaa myös suomenkielinen sosialidemokraatti.

Nykyään yhdistys on kaksikielinen ja sen nimeämissä luottamustehtävissä toimii niin suomen- ja kuin ruotsinkielisiä luottamushenkilöitä.

Valtuustoryhmän tekemissä aloitteissa toistuu kuntalaisten palvelujen turvaaminen sosiaali- ja terveyspalveluista liikuntaan, nuorten muistaminen, yhteisöllisyyden edistäminen sekä viihtyisän asuinympäristön edistäminen.

Tilaisuudessa on kakkukahvitarjoilu ja se on kaikille avoin!

Sjundeå Socialdemokrater firar sitt 50-årsjubileum söndagen den 6.10 kl 14. Jubileumsföreläsningen hålls av historiker Tapio Bergholm om presidenten Mauno Koivisto.

Evenemanget är öppet för alla, kaffe och tårta serveras!

Kuva: Otava

Teksti: Arja Alho

Lohjan synnytysosasto on pelastettava (mutta miten?)

HUS ilmoitti yllättäen, että synnytystoiminta Lohjan sairaalassa loppuu 1.12.2024 alkaen, siis nopeutetusti aiempaan päätökseen verrattuna. HUS luottaa siihen, että työntekijät siirtyvät Jorviin Espooseen tai Naistenklinikalle Helsinkiin. Voi olla, ettei työnantajan sanelupolitiikka tehoa kaikkiin. Monella työmatka tulee pitenemään merkittävästi, eikä se kolmivuorotyön tekemistä ainakaan helpota. Etenkin eteläisellä ja läntisellä Länsi-Uudellamaalla asuville synnyttäjille päätös tarkoittaa pidentyviä matkoja synnytyssairaalaan.

Siuntion kunta on tehnyt päätöksestä valituksen, samoin Inkoo. Tämä on hyvä asia, ja nähtäväksi jää mihin valitukset johtavat. Näkemykseni kuitenkin on, että paras keino pelastaa Lohjan sairaalan synnytystoiminta on vaikuttaa maan hallitukseen. Sulkemista perustellaan kustannussäästöllä. Myös hallituspuolueiden edustajissa on useita Lohjan synnytystoiminnan jatkamisen puolustajia. Mediuutisten mukaan Kokoomuksen kansanedustaja ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtaja Mia Laiho on todennut, ettei Lohjan synnytysten lakkauttamisesta koituvalla neljän miljoonan säästöllä ole merkittävää vaikutusta Husin ja hyvinvointialueen budjettiin. Vetoan siis maan hallitukseen ja sen puolueiden edustajiin; Uudenmaan hyvinvointialueet (ja samalla HUS) tarvitsevat lisärahoitusta, jotta (esimerkiksi) Lohjan synnytyssairaalan toiminta voidaan turvata.

Mervi Lahtinen, Siuntio

kunnanvaltuutettu

aluevaltuuston varavaltuutettu sekä tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäsen (Sd.)

Johan Kvarnström (SDP): HUS har ett stort demokratiproblem som kan lösas med lagändring

”Riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP) vill begränsa Helsingfors universitets representanter i HUS-sammanslutningens styrelse från att ha rösträtt i frågor som rör servicenätet. Därför har han nu beslutat lämna in en lagmotion som syftar till att ändra lagen om ordnande av social- och hälsovården samt r:äddningsväsendet i Nyland.”

Läs hela artikeln här: https://www.sttinfo.fi/tiedote/70471753/johan-kvarnstrom-sdp-hus-har-ett-stort-demokratiproblem-som-kan-losas-med-lagandring?publisherId=66784162&lang=sv

SDP:n Johan Kvarnström: HUS:lla on suuri demokratiaongelma, joka voidaan ratkaista lainmuutoksella

”Kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP) haluaa rajoittaa Helsingin yliopiston edustajien äänioikeutta HUS-yhtymän hallituksen palveluverkkoasioissa. Siksi hän on tehnyt lakialoitteen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä Uudellamaalla annetun lain muuttamiseksi.”

Lue koko kirjoitus täältä: https://www.sttinfo.fi/tiedote/70471753/sdpn-johan-kvarnstrom-huslla-on-suuri-demokratiaongelma-joka-voidaan-ratkaista-lainmuutoksella?publisherId=66784162&lang=fi

Arja Alho: Tunti vain – tuskin.

Helsingin ja Hämeenlinnan välinen raideliikenne käynnistyi vuonna 1862. Ensimmäinen sähköistetty osuus tuli vuonna 1969 Helsingin ja Kirkkonummen välille. 

Raideliikenteen suosio on vuosien varrella vaihdellut. Muutama vuosikymmen sitten kuviteltiin, että raiteita tarvitaan lähinnä tavaraliikenteelle.  Nyt ymmärretään taas, että raideliikenne on ympäristöystävällistä ja että siihen kannattaa panostaa ja että se on myös henkilöliikenteen tulevaisuutta.

Ratojen kunnossapito – tosin myös tieverkonkin – on kärvistellyt vuosikausia varojen puutteessa. Silti kunnianhimoisia uusia suunnitelmia on tehty.  Osasta on jo luovuttu mutta niin sanottu Tunnin juna vain porskuttaa. Sen lobbaamiseen on käytetty valtavasti varoja.

Keskusteluissa läntisellä Uudellamaalla korostetaan, ettei rantaradan ja Tunnin junaa saisi asettaa mitenkään vastakkain. Mutta vertailla voi.

Rantarata on jo olemassa. Sen liikennöitävyyden parantaminen ei ahmaise miljardeja. Se kulkee siellä missä ihmiset jo ovat. Se ei aiheuta uusia ympäristövaurioita, saati hiilidioksidipäästöjä, joita sitä vasten uusien linjausten tekeminen kaikkien selvitysten mukaan tekee. Matka-aikaa pystytään Turun ja Helsingin välillä myös vähentämään korjauksilla.

Ja onhan se vähentynytkin! Vuonna 1939 aikaa kului 3 tuntia 13 minuuttia. Vuonna 2010 1 tunti ja 47 minuuttia. Ja mitä on tehty tämän jälkeen minuuttien vähentämiseksi? Käytännössä ei juuri mitään. Tunnin junakin on parhaimmillaan 1 tunti ja 18 minuuttia – ja millä hinnalla valtiontalouden säästöpaineissa.

Aiemmin junamatkoilla seurusteltiin enemmän. Sekin on hyvä asia sen sijaan, että kaikki räpläävät älypuhelimia. Kun nettiyhteydet toimivat, etätyöskentely on mahdollista.  Juna tarjoaa oivallisen mahdollisuuden – myös turkulaisille aina pääministeristä alkaen – kirjoittaa vaikkapa kolumni tai lukea jokin tärkeä muistio.

Autoilijat valittivat juuri, kuinka valtatie nelonen on tuskien taival, kun ei ole muuta kuin metsää ja pusikkoa. Sitä ne ohitustiet ovat tehneet! Rantarata tarjoaa jopa kulttuurimaisemaa.

Olemassa olevaa kannattaa vaalia, korjata ja elvyttää! Lohjalaisille se voisi tarkoittaa hyvin saavutettavaa junaliikennettä osana pääkaupunkiseudun joukkoliikennettä.

Arja Alho

Kevään 2025 aluevaalien ehdokasasettelusta ja hallintosäännöstä

Vaikka tuntuu aikaiselta kääntää katseita kohti ensi kevään aluevaaleja, tosiasia on, että ehdokasasettelu on jo alkanut. Ensimmäisissä aluevaaleissa vuonna 2022 oli laaja oikeus asettua ehdolle. Kuluneet 2,5 vuotta ovat osoittaneet, että tätä laajaa oikeutta kannattaa seuraavissa vaaleissa käyttää harkiten.

Ensiksi; viime syksynä ja keväänä saimme lukea, että ministerit erosivat joukolla aluevaltuustoista ajanpuutteeseen vedoten. Lähtökohtaisesti ymmärrän sen. Toiseksi; kun Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ehkäpä merkittävin päätös eli esitys palvelujen verkostosta oli käsillä, tulkittiin, että kaikki kaupungin- ja kunnanhallituksissa luottamustoimessa olevat (mukaan lukien valtuustojen puheenjohtajistot) ovat jäävejä tässä kohtaa. Lopulta se tarkoitti, että lautakunnat ja aluehallitus ottivat merkittävään asiaan kantaa varsin varamiehisinä. (Tosin se mahdollisti esim. minun toimia tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan puheenjohtajana palvelujen verkoston esityksen lausuntopykälässä, joten se oli tietysti hieno mahdollisuus henkilökohtaisesti.) Tietoa ja taitoa kyllä varamiehiltäkin löytyy, se on selvää, mutta aluevaalien tulokseen verrattuna tämä on tietenkin vähän ristiriitaista. Toivoisin, että aluevaaleihin ehdolle asettuvista määrättäisiin jatkossa tarkemmin laissa, mutta kun sellainen ei taida nyt toteutua niin esitän toivomuksen, että ns. herrasmiessopimuksella jokainen puolue miettii tarkkaan keitä ehdolle asettaa. Onko esimerkiksi ajankäytöllisesti ja muutenkin järkevää toimia kansanedustajana, aluepäättäjänä sekä kuntapäättäjänä?  

Toinen asia, joka pitäisi ehdottomasti ratkaista jo tämän syksyn aikana on alueen hallintosääntö. Siellä on kohtia, joita on vaikea tulkita, mutta lisäksi tarkastelisin luottamushenkilöiden palkkioita. Luottamushenkilöiden työ on vaativaa ja aikaa vievää, joten palkkiot ovat täysin ansaittuja ja perusteltuja. Kuitenkin palkkioiden taso ja perusteet voidaan tarkastaa, vähintään eleenä hyvinvointialueiden heikon taloustilanteen vuoksi. Minulle oli uutta, että esimerkiksi aluehallituksen jäsen saa monen tuhannen euron vuosipalkkion, siis melko tuhtien kokouspalkkioiden lisäksi. Myös esim. lautakuntien varapuheenjohtajat saavat vuosipalkkiota. En tunnista tällaista palkkiomallia monestakaan kunnasta.

Lisäksi tulee pohtia mikä on sopiva määrä lautakuntia, niiden jäsenten määrää ja voisiko lautakuntia ehkä yhdistellä. Toisaalta itse toivoisin alueelle henkilöstöjaostoa, joka toki lisää hallintokuluja. Henkilöstöjaosto olisi kuitenkin tärkeä saada, sillä nyt henkilöstön ääni ei tule parhaalla mahdollisella tavalla esille. Loppuun kolme pointtia;

– Kannattaako kansanedustajan olla ehdolla aluevaaleissa?

– Mikä on sopiva palkkiotaso luottamushenkilöille?

– Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle tarvitaan henkilöstöjaosto.

Mervi Lahtinen Siuntio

kunnanvaltuutettu

aluevaltuuston varavaltuutettu sekä tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäsen (Sd.)

Siuntion mallista sote-palvelujen rakenneuudistukseen

Viime vuosina on puhuttu paljon rakenneuudistusten tarpeesta. Niillä pitäisi hakea kestäviä ratkaisuja paitsi valtiontaloudelle myös hyvinvointipalvelujen turvaamiselle – eikä vain siksi, että väestö ikääntyy. Sosiaali- ja terveydenhuollossa eletään nyt ratkaisevia aikoja. Uhka kriisiytymisen syventymiselle on todellinen.

Hyvinvointialueet ovat hallinnollisia ratkaisuja. Nyt alueilla pitäisi tehdä linjauksia sisällöllisistä rakennemuutoksista. Ne voi tiivistää: sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteinen ennaltaehkäisevä ote, lähipalvelujen turvaaminen ja erityisesti ikäihmisten toimintakyvyn turvaaminen sekä inhimillinen vaativan hoidon vaihe.

Aiempien vuosikymmenten säästövirheet ovat johtaneet perusterveydenhuollon palvelujen kriisiytymiseen, esimerkkinä hoitoon pääsyn jonojen kasvu. Sosiaalihuollossakin, esimerkiksi lastensuojelussa, päästään puuttumaan vaikeisiin tilanteisiin usein liian myöhään. Monet hyvät käytännöt on unohdettu kuten väestövastuu, omalääkärit, lapsiperheitä tukevat kodinhoidon palvelut… Sitä vastoin työterveyshuolto ja ostopalvelubuumi ovat syventäneet hoitojärjestelmän sisäistä kuilua: terveet saavat subventoituja erikoispalveluja yhä enemmän yhä kalliimmalla, sairaat jäävät resurssipulasta kärsivän julkisen vastuulle käytäville ja täpötäysille osastoille.

Uudellamaalla tilanne on haastava. Hallinnolliset ratkaisut ovat ongelmalliset ja vielä päällekkäiset. Rahoitusmalli on sairauskeskeinen. Läntisen Uudenmaan hyvinvointialueella espoolaisten näkemykset hallitsevat eikä alueen muita mahdollisuuksia, saati edes tilannetta, tunneta riittävästi.

Lisäksi HUS tekee ratkaisuja, jotka korostavat keskittämistä ja liiallista medikalisoitumista. Esimerkkinä Lohjan sairaalan synnytysten lakkauttaminen, jota perustellaan potilasturvallisuudella. Lapsen syntymisestä on tehty näin pelkästään lääketieteellinen tapahtuma. Hyvä henkilökunta, synnytyspalvelujen saavutettavuus ja perheen huomioiminen ovat jääneet täysin taka-alalle potilasturvallisuuskeskustelussa.

Siuntion osalta hyvinvointialueen aluevaltuuston kesäkuussa tehdyt linjaukset lähtevät terveysasemapalvelujen jatkumisesta. Olennaista on turvata nimenomaisesti kokonaisuus, koska vain niin voidaan saavuttaa kestäviä kustannussäästöjä. Lääkäri-hoitajatiimien ohella tarvitaan suun terveyden palvelut, kuntoutus- ja mielenterveyspalveluita, perhepalvelut mutta myös ikäihmisten huomioonottaminen. Siinä omaiset ovat tärkeä resurssi. Siksi ei ole järkeä keskittää ympärivuorokautista hoivaa kauas läheisistä ihmisistä, kun he lähellä käydessään voivat auttaa omaisiaan esimerkiksi ruokailussa ja seuran pitämisessä – ja näin tukea henkilökunnan ehtimistä ja jaksamista.

Siuntiossa on tehty aiempina vuosina oikeita asioita, joista hyvinvointialueen valtuutettujen tulisi olla perillä. Palveluja on koottu yhteen tilaratkaisuilla ja hoitotiimeillä. Kustannustaso on ollut muihin kuntiin verrattuna edullinen mutta kuntalaisten kannalta palvelut ovat olleet samalla laadukkaat.

Hoitoonpääsyssä ei ollut viiveitä, hammashuolto toimi moitteettomasti, ympärivuorokautista perushoivaa on pystytty tarjoamaan lähikuntienkin potilaille, ikäihmisten asumisen tukeminen on huomioitu ja toimintakyky monenlaisilla kuntouttavilla toimilla.

Siuntio on tehnyt myös osansa toimintojen jatkokehittämisen suhteen uuden sote-kampuksen suunnittelulla, jossa on hyödynnetty palvelujen kokonaisuutta ja toisiaan tukevaa luonnetta. Suunnitelmat olivat pitkällä ja myös ministeriö on ne hyväksynyt. Nyt eletään odotustilassa. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tarvitsevat tilansa sekä osaavan ja työhönsä sitoutuneen henkilökunnan mutta ennen muuta oikean ajattelutavan: ennakoidaan tuleva tilanne. Muutaman vuoden palvelujen digitalisaation ja keskittämisvimman jälkeen huomataan samat asiat kuin kouluissa. Kirja on hyvä, älypuhelinten käyttöä on syytä rajoittaa. Potilaalle on tärkeätä kosketus, kasvokkainen keskustelu ennen hoitopäätöksiä ja ennen muuta hoitotarpeen kokonaistilanteen ymmärtäminen.

Kalliit lääkkeet tai tehohoito eivät auta, jos ruokakaappi on tyhjä

Arja Alho, puheenjohtaja, Siuntion sosialidemokraattien valtuustoryhmä

Mika Mäenpää-Louekoski, puheenjohtaja, Siuntion sosialidemokraatit – Sjundeå socialdemokrater

Mervi Lahtinen, aluevaltuuston varajäsen, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue

Siuntion Sosialidemokraatit nimesi seitsemän ensimmäistä kuntavaaliehdokasta

Siuntion Sosialidemokraatit nimesi kokouksessaan 8.7.2024 ensimmäiset seitsemän kuntavaaliehdokasta vuoden 2025 kuntavaaleihin.

Ehdokkaiksi nimettiin:

Aumala Petteri, Aumala Tuija, Dahlqvist Roger, Khalil Tony, Kaukoniemi Kusti, Lahtinen Mervi ja Mäenpää-Louekoski Mika

Ehdokkaita tullaan nimeämään tämän vuoden aikana lisää.

Tehdään yhdessä ehdokaslistastamme monipuolinen.

Jos paikallisiin asioihin vaikuttaminen kiinnostaa, ole yhteyksissä meihin matalalla kynnyksellä ja lähde mukaan toimintaan.

Euroopan suuntaa haetaan

Suomalaisten kiinnostus europarlamenttivaaleja kohtaan ei ole paras mahdollinen. Syytä olisi. Eurooppa lämpenee mantereista nopeimmin, Euroopassa soditaan ja Eurooppa hakee paikkaansa globaalissa yhteistyössä itsenäisenä toimijana.

Sjundeå SFP ja Siuntion sosialidemokraatit-Sjundeå socialdemokrater järjestivät yhteisen tilaisuuden 23.5. Fanjunkarsissa, jossa mukana olivat Anna-Maja Henriksson, Magnus Hertzberg, Dimitri Qvintus sekä Erkki Tuomioja, joka ei itse ole ehdokkaana mutta tuntee ulkoministeriajoiltaan EU:n kuin omat taskunsa. Vilkkaassa ja kiihkeässäkin keskustelussa esitettiin tiukkoja kysymyksiä.

Yhtä mieltä euroehdokkaat olivat EU:n merkityksestä rauhan projektina edelleenkin, vaikka Ukrainassa ja Gazassa soditaan.

Jälleenrakentamisessa EU:n panos tulee olemaan myös merkittävä. Samoin, että  oikeusvaltioperiaatteisiin sitoutuminen turvaa kestävää kehitystä ja EU:n uskottavaa globaalia roolia. Esille nousivat ilmastokysymykset ja myös maatalous.

Anna-Maja Henriksson muistutti, että on tärkeätä turvata suomenruotsalaisen äänen kuuluminen jatkossakin europarlamentissa.

Dimitri Qvintus puolestaan korosti sitä, että äänestäjien täytyy tietää millaisiin yhteistyösuhteisiin eri ryhmät ovat valmiita. Keskusteluissa on nimittäin ollut, että EPP (jossa ryhmässä Kokoomus toimii) on valmis äärioikeistoa edustavien eri ryhmien kanssa tehtävään yhteistyöhön.

RKP ja Keskusta kuuluvat liberaaliin ryhmään ja SDP sosialistien ja demokraattien ryhmään. Mainitut kolme ryhmittymää ovat myös parlamentin kolme suurinta ryhmää. Äänestäjän kannalta voi käydä niin, että vapautta korostavan EPP:n äänestäminen tuottaakin vapauksia rajoittavan tuloksen.

Äänestäjän ”kuluttajasuojan” kannalta niin sosialidemokraatit kuin liberaalit ovat luotettava valinta.

Ajankohtaisessa ennallistamisasetuksessa ja sen täytäntööpanossa nousi esille myös kaupunkien vastuu ympäristön ja luonnon ennallistamisessa.

Vesistöjen tilanteen parantaminen on myös jäänyt vähemmälle.

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 9.6.

(teksti ja kuva: Arja Alho)