Pikkalan yrittäjien ahdinko: Kaavasta ja liikennesuunnitelmista päättäneen enemmistön syytä kantaa ryhdikkäästi vastuunsa syyttelyn sijaan

Kirkkonummen sanomissa julkaistiin 21.2. Jussi Salon kirjoittama juttu Pikkalan yrittäjien jäämisestä liikennesuunnitelmissa pussiin. En löytänyt jutusta yhtään asiavirhettä.

Maankäyttö, asuminen ja liikenne ovat kokonaisuus. Tämän pitäisi olla itsestään selvää kaikille ja etenkin niille, jotka ovat tai pyrkivät kunnalliseen päätöksentekoon. Huoli Pikkalan jäämisestä pussiin on seurausta muun muassa Marsuddenin kaavan liikennesuunnitelmista.

Siuntiolaiset ja Siuntion asuminen ja ympäristö-somepalstoilla kuohuu. Ilmeisesti syynä on se, että kaavaa voimakkaasti ajaneitten ryhmien, siis kokoomuksen ja RKP:n, osa vaikuttajista on vasta nyt havahtunut alueen maankäytön, asumisen ja liikenteen kokonaisvaikutuksiin. Sen sijaan, että ryhmissä käytäisiin sisäistä keskustelua omista virheistä, onkin päätetty, että hyökkäys on paras puolustus. Asiattomuuksilla pilataan kaikkien mainetta ihan kuin kuntapäättäminen olisi nilkoillepotkimista.

Me sosialidemokraatit pidämme tärkeänä avointa valmistelua. Nyt käytävä keskustelu on seurausta erikoisesta Marsuddenin kaavan valmistelu- ja päätöksentekoprosessista. Erikoisuuden kruunasi se, että hallinto-oikeuden pyytämä vastine kaavavalituksista joutui kunnan roskapostiin ja kunnanhallitus päätti kaavan valmistellun konsultin laatiman lausunnon mukaisesti vastineesta yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Esityksemme siitä, ettei kaavasta valittaneilta peritä korvauksia, hyväksyttiin.

Voin pystyssä päin vakuuttaa, että olemme toimineet vastuullisesti, asioihin huolellisesti perehtyen ja arvioiden myös kokonaisvaikutukset. Tämä kaikki on dokumentoitu. Kohtuullista olisi, että kaavasta ja liikennesuunnitelmista päättänyt enemmistö kantaisi nyt ryhdikkäästi vastuunsa ja myöntäisi, että osa kokousmateriaaleista jäi lukematta.

Arja Alho

Emme halua pussittaa Pikkalan yrittäjiä

Päätoimittaja Jussi Salon jutussa 21.2.2021 Kirkkonummen sanomissa tuotiin esille tärkeä asia: Pikkalan yrittäjien huoli tulevista liikennejärjestelyistä. 

Siuntion kunta ei tosiaan ole ollut mitenkään aktiivinen Pikkalan alueen kehittämiseksi, saati edes liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Olemme jääneet Pikkala-Störsvikin asukkaiden ja alueen yrittäjiä tukevien näkemystemme kanssa toistuvasti vähemmistöön.

Liikennejärjestelyt olivat myös syynä sille, ettei meidän sosialidemokraattien mielestä Marsuddenin kaavaa olisi pitänyt hyväksyä. Tosiasia on, että Marsuddenin alueen ylimitoitettu rakentaminen ja kaavaillut liikennejärjestelyt merkitsevät Pikkalan alueen nykyisten yritysten ja samalla tärkeiden palvelujen jäämistä pussiin.

Marsuddenin alueen kaavoitus tarkoittaa, että Störsvikin liittymä Hangontielle suljetaan, vaikka tietä on parannettu ja rakennettu jopa kevyen liikenteen väylä. Siuntionjoen ylittävän Koukkutien piti alun perin olla kevyelle liikenteelle, jalankulkijoille ja vaikkapa ratsastajille. Nyt väylälle suunnitellaan läpiajoliikennettä, joka on osaltaan yhdistämässä Kelan ja Sunnanvikin liittymien liikennettä. Hangontie nykyisessä tai tulevassa muodossa on kuitenkin pääväylä, jolle ollaan siis rakentamassa rinnakkaista järjestelyä Marsuddenin halki.

Olemme tuoneet näkemyksemme esille kaavan eri käsittelyvaiheissa, eriävissä mielipiteissämme mutta myös Siuntion kunnan talousarviokäsittelyissä. Tämä on faktatietoa.

Olemme olleet sitä mieltä, että kiireellisintä on parantaa Störsvikin liittymän liikenneturvallisuutta.  Meistä on kummallista, että Siuntio osallistuu Sunnanvikin eritasoliittymän suunnittelukustannuksiin samalla kun se odottaa Uudenmaan ELY:n hoitavan kokonaan Störsvikin kustannukset. Kunnan nihkeys Pikkalan suhteen ihmetyttää monia.  Pikkala-Störsvik, asemanseutu ja kirkonkylä ovat kuitenkin kunnan aluekehityksen keskeiset alueet.

Meitä on syytetty, ettemme halua kehittää Siuntiota. Päinvastoin. Haluamme kehittää Siuntiota kestävästi, taloudellisesti vastuullisesti sekä asukkaita että yrityksiä kuunnellen.

Kristian Parviainen, Siuntion khs:n 2. vpj

Arja Alho, sdp:n valtuustoryhmän pj

Vastineet Marsuddenin kaavavalituksiin kunnanhallituksen käsittelyssä

Marsuddenin osayleiskaavasta tehtiin kahdeksan valitusta. Kunnanhallitus antoi vastineet nyt 14.12. kokouksessaan SWECO:n laatiman pohjan mukaisina.

Asiasta kuitenkin äänestettiin: käsittelyjärjestyksestä ja itse asiasta.

Meidän mielestämme teknisen lautakunnan olisi Siuntion oman hallintosäännön pääsäännön mukaisesti pitänyt käsitellä asia. Samoin mielestämme tehdyt valitukset ja hallinto-oikeuden pyyntö olisi pitänyt olla kunnanhallituksen jäsenten tiedossa, siis liitettynä kokousasiakirjoihin, kuten hyvä hallintotapa edellyttää.

Itse asiassa katsoimme valittajien kiinnittäneen oikeisiin asioihin huomiota. Marsuddeniin voidaan toki rakentaa mutta nyt esitetyt suunnitelmat ovat ylimitoitetut, ne edellyttävät erittäin kalliita liikennejärjestelyjä (mm. Störsvikin liittymän sulkeminen, silta Siuntiojoen yli, eritasoliittymiä ja kokoojakatuja) sekä vaarantavat luonnon monimuotoisuutta.

Kunnan omissa suunnitelmissa alueen kulttuurihistorian ja ympäristöarvojen vaaliminen asetettiin etusijalle ja varsinaiset asuinalueet keskitettiin Slusseniin ja Störsvikiin. Meidän mielestämme niin voidaan tehdä myös kunnan omistamalle alueelle, jossa on jo nyt kerrostaloasutusta. Vuoden 2012 tavoitekuvassa alueelle kaavailtiin kevyelle liikenteelle ja ratsastukselle sopivia reittejä sekä alueen viljelijöiden lähituotteiden myyntipaikkaa. Nyt Siuntion mittakaavassa suurta asutuskeskittymää.

Kunnanhallitus kuitenkin hyväksyi esityksemme, ettei kunta vaadi valittajia korvaamaan oikeudenkäynnistä ja valmistelusta (siis SWECO:lta tilattua työtä) aiheutuneita kuluja. Se olisikin ollut kuntakentässä ainutlaatuista ja olisi loukannut kuntademokratiaa, siis eri tahojen oikeutta vaikuttaa asuinympäristöönsä.

Kaavoitusprosessi on ollut harvinaisen epäonnistunut niin sisällöltään kuin menettelyltään. Silti on sanottava, että kaava on kehittynyt jokaisen lisäajan jälkeen paremmaksi.

Johtopäätöksemme on: Ei kannattaisi kiirehtiä ja ahnehtia. Kannattaisi keskustella viranomaisten ja kaikkien maanomistajien kanssa rauhassa ja sopua hakien. Maltti on valttia!

Ruokahuolto takaisin omaksi palveluksi

Siuntion sosialidemokraatit haluavat ruokahuollon takaisin omaksi palveluksi. Iloksemme emme ole tässä asiassa yksin. Olemme tehneet asiasta aloitteita sekä ylipäätään vaatineet ulkoistamisen kustannusten todellista selvittämistä.

Viime valtuustossa oli käsiteltävänä Krisun aloite asiasta. Sen käsittelyn yhteydessä kunnanhallituksen puheenjohtaja Merja Laaksonen käytti puheenvuoron, jossa hän kertoi iloitsevansa Compass Groupin laadukkaasta toiminnasta ja kotimaisuusasteesta.

Tässä kuitenkin toisenlaista tietoa Palvelualojen ammattiliiton (PAM) kertomana:

Yt-neuvottelut ikävä joulun toivotus Compass Groupin työntekijöille – Rönni-Sällinen peräänkuuluttaa palvelualojen työntekijöille tukea muutoksissa, Palvelualojen ammattiliitto (PAM), 11.12.2020

Valtuustokuulumisia: Päätöksentekijöiden on voitava luottaa valmistelun moitteettomuuteen

Valtuustoryhmämme puolesta lyhyt raportti 7.12. kokouksesta.

Ilmeni, että teknisen toimen toimintakatteen korjausesitystä (tarkoittaa, että maankäyttötulot jäävät budjetoitua pienemmiksi) perusteltiin virheellisesti ja antamalla valtuutetuille väärää tietoa.

Näin ei tietenkään voi olla, sillä viranhaltijoiden tulee toimia virkavastuulla ja päätöksentekijöiden on voitava luottaa valmistelun moitteettomuuteen. Väärää tietoa ei oikaistu kirjallisesti eikä suullisesti mutta se myönnettiin oikeaksi, kun Kristian oli soittanut hallinto-oikeuteen.

Väärä tieto oli, että Marsuddenin kaavavalituksista hallinto-oikeus ei ole pyytänyt kunnalta vastinetta ja että niiden käsittely siirtyy ensi vuoteen. Hallinto-oikeus on pyytänyt vastineet 13.7. Siuntion kunta on pyytänyt lisäaikaa vastineiden antamiseksi18.12. Ainakin omista toimista olisi pitänyt olla tietoinen ja kirjoittaa se esityslistan tekstiin oikein.

Teknisen lautakunnan puheenjohtaja jopa kertoi juristien tekevän työtä vastineiden eteen ja että asia on käsiteltävänä kunnanhallituksessa 14.12. Tätä ennen tietenkin teknisen lautakunnan on käsiteltävä vastineet.

Menettely tulee johtamaan siihen, ettei päätöksentekijöillä ole mitään mahdollisuutta tutustua jo kesällä kuntaan lähetettyihin valituksiin ja niiden perusteisiin saati kunnan puolelta annettaviin vastineisiin. Ilmeisesti kokoomuksen ja RKP:n enemmistöllä päätetään ottaa asiat käsiteltäviksi kiireellisinä ja viedään aikatauluihin vedoten sellaisinaan läpi.

Näin ei toimita kunnallisessa demokratiassa eikä menettelyssä ole noudatettu hyvää hallintotapaa – eikä tulla ilmeisesti noudattamaan vastaisuudessakaan. Valtuustoryhmämme yritys pitää kiinni edes viimeisistä hyvän valmistelun ja päätöksenteon rippeistä on osoittautunut lähes mahdottomaksi.

Siuntiossa poliittisten päättäjien enemmistö siunaa mitään kyselemättä virheet, väärät tiedot, töppäysten korjaukset ja kuntademokratian vähättelyn selityksellä, että tarkoitus pyhittää keinot. Tosin ei lain mukaan. Ongelma on vakava. Luottamuksen menettäminen kunnan päätöksenteon ja valmistelun asian- ja oikeudenmukaisuuden suhteen voi menettää helposti mutta sen palauttaminen vie aikaa.

Keskeinen vaatimuksemme on luotettava ja kaikkia kuntalaisia tasapuolisesti kohteleva kunta, hyvä ja asianmukainen valmistelu sekä vastuullinen ja avoin päätöksenteko. Olisi väärin kuntalaisia kohtaan, ellemme pitäisi tästä kiinni silloinkin, kun poliittiset paineet ovat kovat – kuten valtuuston kokouksen Facebook -taltioinnista voitte huomata: Facebook

Vastuullisuus testataan paineissa!

Läntisen Uudenmaan kunnat yhteistyössä Rantaradan nopeaksi perusparantamiseksi

Läntisen Uudenmaan kunnat tekevät yhteistyötä Rantaradan nopean perusparantamisen suhteen. Arja kuuluu tähän ryhmään yhtenä Siuntion edustajista.

Raideliikennepainotteista liikennesuunnitelmaa on valmisteltu liikenne- ja viestintäministeriössä kera parlamentaarisen taustaryhmän. Se valmistui muutama viikko sitten ja lähtee lausuntopyynnöille. Tänään kerrottiin ratahankkeiden suunnittelun yhtiöiden perustamisesta, ml. tunnin juna Turkuun.

Rantaradan kannalta eletään tärkeää vaihetta. Kyse on Siuntiossa lähiliikenteen palvelujen parantamisesta radan peruskorjauksen ja Siuntion aseman laiturialueen kunnostuksen myötä mutta myös ajattelutavan muutoksesta: ilmastotavoitteita ei voi lykätä ja vain suunnitella, toteuttaminen on aloitettava tänään.

EU:n elpymisvälineen ja Euroopan investointipankin lainoituksessa korostetaan uusia ja vihreitä kestävän kehityksen innovaatioita. Mutta me Siuntion sosialidemokraateista olemme korostaneet myös sitä – kun olemme olleet yhteyksissä eri viranomaisiin ja poliittisiin päättäjiin – että on tärkeätä hyödyntää vajaassa käytössä olevia ilmastoystävällisiä mahdollisuuksia. Rantarata on sellainen.

Tsekkaa siis webbisivu rantarata.info

Kerromme siellä yhteisesti mm: Olemassa olevan raideinfran korjaaminen on edullinen ja nopea kestävän kehityksen elvyttävä investointi verrattuna kokonaan uuden väylän rakentamiseen, jonka kestossa puhutaan vuosien sijasta usein vuosikymmenistä ja miljoonien sijasta miljardeista.

Kunnostamalla vältetään suuret kynnysinvestoinnit ja kunnostus voidaan tehdä vaiheittain jatkuvana hankkeena.

Radanvarsiyhteisö on elinvoimainen ja kasvava alue. Vuoteen 2030 mennessä arvioidaan henkilöliikenteen kasvuksi Helsinki – Karjaa –välillä 18% ja Karjaa – Turku –välillä 13%. Kunnostaminen parantaa sekä paikallisen liikenteen että Turku – Helsinki -liikenteen nopeutta ja palveluja.

Rantaradalla on tärkeä rooli Länsi-Uuttamaata yhdistävänä elinkeinopoliittisena tekijänä. Se yhdistää 4 satamaa, 2 syväsatamaa, 3 tuotanto- ja logistiikkakeskusta Helsingin, Hyvinkään ja Turun rautatieasemiin.

Alueen kunnat ovat kehittäneet asemanseutuja ja liityntäliikennemahdollisuuksia, mikä mahdollistaa toimivien matkaketjujen hyödyntämisen. Radan käyttöasteen nosto tukee päästötavoitteita keventämällä tukkoisen maantien 51 liikennettä.

Valtuustokuulumisia: Talousarvio 2021 ja maanhankinnan oudot kuviot

Siuntion kunnanvaltuusto hyväksyi eilisessä kokouksessaan talousarvion vuodelle 2021 ja suunnitelman vuosille 2022-24. Painotimme hyvää henkilöstöpolitiikkaa, työn kuormittavuuden vähentämistä ja hyvää työilmapiiriä. Sehän tarkoittaa, että samalla siuntiolaiset saavat parempia palveluja.

Samoin lasten ja nuorten huomioimista. Meitä huolestuttaa opetustoimen vähentyvä henkilöstö, erityisesti avustajien vähentäminen ja se, ettei Siuntio vieläkään oikein tarjoa riittävästi tekemisen mahdollisuuksia nuorille. Uskomme myös, että Siuntion yleinen siisteys ja viihtyisä ympäristö vauhdittaa myös muuttohaluja. Teimme henkilöstön jaksamiseen liittyvän tekstilisäyksen jo kunnanhallituksen esitykseen, vauhditimme koirapuiston rakentamista – se on ollut vireillä jo useita vuosia – ja vielä ponnella katujen, ulkoilureittien ja viheralueiden kunnossapitoa.

Valtuusto hyväksyi myös äänestysluvuin 15-11 kesäkuussa päätetyn maa-alan hankintaan lisähinnan. Me emme sitä hyväksyneet. Kyseessä oli maakauppa, jossa A möi B:lle maata. Tästä B:n pitää maksaa luonnollisesti varainsiirtovero. B tarjosi saman tien maata kunnalle. Nyt B neuvotteli lisähinnasta, joka on juuri varainsiirtoveron suuruinen tyyliin verot kunnan maksettavaksi.

Koko maa-alan hankinta on ollut outo prosessi. Vaikka alue sijaitsee Sunnavikissa ja on tärkeä alue kunnalle, ihan kaikenlaiset tarjoukset ja kytkyt eivät meille käy puhumattakaan nyt tästä lisälypsystä.

On tärkeätä, että me kaikki edellytämme asioiden hyvää valmistelua ja päätöksenteossa läpinäkyvyyttä. Kuntalaisten luottamus niin hyvään hallintoon kuin päätöksenteon oikeudenmukaisuuteen ansaitaan vain teoilla!

Paikkajaot 2017

Kunnanhallitus:
Kristian Parviainen , 2 varapuheenjohtaja – Ilmari Kanniainen varajäsen
Tuula Elo, jäsen – Arja Alho varajäsen
Sivistyslautakunta
Satu Tarnanen- jäsen – Jussi Forelius varajäsen
Sivistylautakunnan suomenkielinen jaos
Satu Tarnanen, puheenjohtaja – Jani Suomalainen varajäsen
Sivistylautakunnan ruotsinkielinen jaos
Satu Tarnanen, varapuheenjohtaja- Tony Böckerman varajäsen
Ympäristö ja rakennuslautakunta
Tony Böckerman jäsen – Ilmari Kanniainen varajäsen
Perusturvalautakunta
Keijo Tarnanen, varapuheenjohtaja – Tuula Elo varajäsen
Tarkastuslautakunta
Tuula Savinainen varajäsen
Arja Alho toimii sdp:n valtuustoryhmän puheenjohtajana

Pidetään kaikki mukana

Pidetään kaikki mukana

Kuntavaaleissa päätetään Suomen suunnasta ja palveluiden tulevaisuudesta. SDP pitää aina kiinni ihmisten tasa-arvoisesta kohtelusta. Haluamme luoda hyvinvointia jokaiseen suomalaiseen kuntaan. Hyvinvoinnin edellytykset ovat korkea työllisyys ja toimivat palvelut.

Kunnissa on tärkeää tehdä ratkaisuja, jotka tukevat koulutusta ja sivistystä. Sivistys on kykyä tehdä valintoja, ymmärtää niiden seurauksia ja arvioida näitä seurauksia kriittisesti. Niin omassa elämässä kuin yhteiseksi hyväksi. Koulutus on tämän sivistyksen kivijalka. Viime vuosien yhteiskunnallinen kehitys meillä ja maailmalla on jälleen muistuttanut sivistyksen merkityksestä.

Koulutuksen ja sivistyksen lisäksi kulttuuriin ja liikuntaan on panostettava. Monissa perheissä ollaan vaikean paikan edessä. Kulttuuri ja liikunta ovat käyneet liian kalliiksi harrastaa. Maksut ovat nousseet kohtuuttomasti, eikä kaikilla perheillä ole enää varaa niitä maksaa. Kaikki lapset eivät siis pysy mukana. Seurojen, kuntien ja valtiovallan yhteistyöllä voimme ratkaista ongelman.

Päämäärämme on aina suojella heikommassa asemassa olevia ihmisiä. Jokainen meistä tarvitsee joskus tukea elämässään. Jos et muuten tiedä, mitä teet, asetu aina heikomman puolelle. Se on hyvä ohjenuora niin politiikassa kuin elämässä yleensäkin. Lopputuloksena on silloin oikeudenmukainen, ihmisen kokoinen ratkaisu.

Pidämme vahvasti kiinni pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta – palveluineen ja tukiverkkoineen. Tämä on paras tapa edistää tasa-arvoa Suomessa ja parantaa ihmisten arkea.

SDP on kaikkialla Suomessa asuvien puolue. Kuntien tulevaisuuteen vaikuttaa konkreettisesti se, miten Suomen eri alueita ja niiden elinvoimaisuutta vahvistetaan.  Haluamme kehittää kaupunkiemme ja kuntiemme elinvoimaisuutta. Tätä työtä haluamme tehdä yhdessä sinun kanssasi.

Pidetään kaikki mukana.

 

Antti Rinne

SDP:n puheenjohtaja

 

Antton Rönnholm

SDP:n puoluesihteeri15820607144_50de15786b_h

Vaalit 2017

Kunta on kuntalaisia varten. Emme ole vain talous, olemme yhteisö. Siuntiossa on historiaa, kulttuuria ja luontoa.  Meistä jokainen voi tehdä Siuntiosta vielä paremman paikan elää ja olla.

Me haluamme:

  • että Siuntio kasvaa hallitusti, on viihtyisä ja kotoisa paikka asua niin kuntakeskuksessa kuin muuallakin;
  • että myös Siuntiossa voi tehdä työtä. Tuemme paikallista yrittäjyyttä, toivomme julkisten työpaikkojen kuten kunnan tai vaikkapa postin säilyvän ja elinkeinoelämän olevan kiinnostunut tulemaan kuntaamme;
  • että pidämme kiinni hyvistä käytännöistä kuten, että nuorisotyöttömyys on meillä nolla, että pitkäaikaistyöttömyyteen tartutaan heti ja että Avain-linjojen liikenne palvelee kunnan sisäistä liikkumista;
  • että kouluissa ja päiväkodeissa on hyvä ilma mutta myös hyvä ilmapiiri oppia, haluamme laatua ja parasta opetusta Länsi-Uudellamaalla;
  • että kirjasto on kohtaamisen ja tiedon hankinnan keskus;
  • että Siuntiossa on tekemisen ja harrastamisen paikkoja niin nuorille kuin vanhemmillekin ja että Siuntion henki suvaitsee kaikkia, pitää kaksikielisyyttä ja monikulttuurisuutta rikkautena.

Miten kuntamme toimii?

Siuntiolaisten maksamille verorahoilla, maksuilla ja kunnan aktiivisella maapolitiikalla katetaan kunnan käyttömenot, siis ne palvelut, jotka kuntalaiset saavat. Investoinnit on rahoitettu lainarahalla.

Siuntiolla on velkaa kaiken kaikkiaan 3800 €/asukas kun koko maan kuntien ja niiden konsernien keskiarvo on hiukan vajaa 6000€. Siuntio saa palvelujen järjestämiseen valtionosuutta vajaa 700 €/asukas kun koko maassa keskiarvo on 1500€.  Tämä epäsuhta on yksi tekijä, joka selittää Siuntion korkeaa veroprosenttia.

Pienen kunnan talous heittelee helposti. Kuntalaki velvoittaa tekemään kertyneen alijäämän kattamissuunnitelman neljän vuoden aikana. Siksi myös meillä on pidetty säästötalkoita. Mutta me emme ole halunneet asettaa tiukkaa taloutta ykköstavoitteeks, vaan sen, että kunnan palvelut pelaavat.  Olemme tyytyväisiä, ettei kunta ole irtisanonut tai lomauttanut henkilökuntaansa. Sehän olisi näkynyt heti päiväkotien, koulujen ja muiden palvelujen tarjonnassa.

Uuden jätevesiputken rakentaminen on suuri ympäristöteko Siuntiolta. Laki velvoittaa kuntaa pitämään erillään vesihuoltolaitoksen talouden: menojen ja maksujen pitää olla tasapainossa. Tästä syystä kuntalaiset ja vapaa-ajan asukkaat ovat joutuneet maksamaan vedestä enemmän. Se tietysti harmittaa. Maksuja saadaan kuitenkin alemmaksi useamman käyttöliittymän kautta. Sekin on syy sille, että sosialidemokraattien mielestä Siuntion pitää kasvaa hallitusti ja kehittyä kuntana.

Viime valtuustokauden kaksi suurinta takaiskua oli liikenneministeriön päätös lopettaa VR:n lähiliikenne mutta myös koulujen sisäilmaongelmat.

Hyvä joukkoliikenne on kuitenkin niin kuntalaisten etu kuin kunnan kehittymisen edellytys.  Siksi sosialidemokraattien mielestä piti liittyä Helsingin seudun liikenteen kuntayhtymään. Teemme koko ajan vaikuttamistyötä paremmin palvelevien junayhteyksien puolesta.

Sisäilmaongelmiin on luultavasti monia syitä. Osa voi olla osaamattomuutta, osa voi johtua kilpailulain edellyttämästä halvimman vaihtoehdon valitsemispakosta, osa ilmaston muutoksesta. Pääasia on, että ongelmiin on puututtu ja parhaillaan ollaan tekemässä niin korjaus- kuin uudisrakentamisen suunnitelmia. Raha rajoittaa, mutta terveydelläkin on hintansa.Tästä emme tingi tulevaisuudessakaan.

Kunnan tehtävistä sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntien järjestettäviksi. Me haluamme, että peruspalvelut järjestetään edelleen alueellisesti. Tämä tarkoittaa, että niin neuvolatoiminta, vanhustenhuolto, terveyskeskusten vastaanottotoiminta mukaan lukien sosiaalityö ovat kiinni yhteisössämme. Vain niin ennaltaehkäisy ja tasa-arvoinen pääsy palvelujen piiriin voidaan taata.